Siirry pääsisältöön

Palvelumuotoilulla paremmat verkkosivut, case: Aivoliitto

Olin mukana projektipäällikkönä ja palvelumuotoilijana Aivoliiton palveluiden kokonaisuudistuksessa. Tuotekokonaisuuteen sisältyivät jäsenrekisteri, verkkosivut liitolle ja paikallisyhdistyksille, verkkokauppa, mobiilisovellus sekä lahjoituslomake. Integraatioiden avulla jäsenrekisteri, mobiilisovellus ja verkkosivut kommunikoivat keskenään ja tuottavat lisäarvoa sekä liitolle että sen jäsenille.

Projekti oli laajuudessaan melko poikkeuksellinen. Tyypillisesti meidän projekteissa toteutetaan kerrallaan vain yksi tai kaksi palvelua. Tässä tapauksessa usean palvelun käyttöönotto yhtäaikaa oli kuitenkin perusteltua. Esimerkiksi vanhan jäsenrekisterin rajapinta ei olisi toiminut yhteen uusien palveluiden kanssa. Uudistamalla kaikki palvelut voitiin hyödyntää tuotteiden valmiita rajapintoja.

Palvelumuotoilulla lisää ymmärrystä kohderyhmien tarpeita kohtaan

Palvelumuotoilua hyödynnettiin verkkosivujen suunnittelussa. Projektin aikana järjestettiin useita työpajoja, joihin osallistui asiakkaan ja toimittajan työntekijöitä sekä liiton jäseniä ja muita sidosryhmiä. Esimerkiksi verkkosivujen Aivoterveys -osio suunniteltiin vahvasti palvelumuotoilua apuna käyttäen.

Ennen työpajoja pohdimme asiakkaan edustajien kanssa sitä, mitkä ovat sivuston tärkeimmät kohderyhmät. Näiden kohderyhmien perusteella suunniteltiin erilaisia ”persoonia”, eli käyttäjäryhmien tyypillisimpiä edustajia. Työpajojen osallistujat pyrittiin rekrytoimaan näistä kohderyhmistä. 

Työpajoissa osallistujat pääsivät suunnittelemaan kuvitteellisten persoonien käyttäjäpolkuja. Eläytymällä näiden persoonien asemaan, voitiin pohtia esimerkiksi heidän motivaatioitaan, toiveitaan ja tarpeitaan sivustoa kohtaan. Oli mielenkiintoista havaita, miten erityyppisiä tarpeita esimerkiksi median edustajilla oli verrattuna vaikkapa aivosairauksien riskiryhmissä oleviin henkilöihin.


Budjettitietoisuus on tärkeää

Projektissa kuin projektissa budjetti on tärkeä toteutusta määrittävä tekijä. Palvelumuotoilun ideointivaiheessa saimme valtavan määrän ideoita, joista osasta jouduttiin luopumaan johtuen niiden kalliista toteutettavuudesta. Toisaalta ideaa voitiin myös jatkojalostaa budjettiin sopivammaksi. Mielestäni on tärkeää, että budjetistakin puhutaan mahdollisimman avoimesti.

Työskentelen melko pienessä yrityksessä ja projekteja tehdään muutaman henkilön tiimillä. Tällöin yhdellä henkilöllä voi olla projektissa useita rooleja. Tässä projektissa projektipäällikön ja palvelumuotoilijan roolien yhdistäminen toimi erittäin hyvin. Projektipäällikkönä tunsin melko tarkasti asiakkaan tarpeet ja toisaalta minulla oli koko ajan melko tarkka kuva projektin budjetista. Tällöin pystyin palvelumuotoilijana esittämään ratkaisuja, jotka mahtuvat hyvin projektiin.

Valmista ei ole koskaan

Verkkopalvelun julkaisu ei tarkoita sitä, että palvelun kehittämistä ei jatkettaisi. Kun palvelun perusta on tehty laadukkaasti, on siihen helppoa tehdä pieniä faceliftejä tai liittää lisäpalveluita. Verkkopalveluiden osalta saavutettavuus on teema, jonka osalta koskaan ei ole täysin valmista. Projektin yhteydessä toteutettu jäsenrekisteri on sittemmin saanut rinnalleen lehtitilaajien ylläpitoon tarkoitetun järjestelmän.

Kokonaisuutena tästä projektista jäi todella hyvä mieli. On mahtavaa olla tekemässä asiakkaalle toimivia ratkaisuja ja samalla luoda yhteiskunnallista hyvää.

Lue lisää projektista ja asiakkaan kokemuksista.

Kommentit

Suosituimmat tekstit

Onko palvelumuotoilulla annettavaa viestinnälle ja markkinoinnille?

Liityin muutama viikko sitten vasta perustettuun FB-ryhmään Viestinnän+markkinoinnin palvelumuotoilijat . Aluksi ajattelin, että ryhmässä käsiteltävät aiheet menevät hieman ohi kiinnostukseni, koska työskentelen itse lähinnä it-projektien parissa. Huomasin kuitenkin olevani väärässä viimeistään siinä vaiheessa, kun ryhmän perustaja Elina Piskonen ja ryhmän adminina toimiva Laura Vuorio-Kuokka järjestivät FB live -lähetyksen, jossa kerrottiin yleisellä tasolla ryhmän aihepiiriin liittyvistä teemoista. Lähetys alkoi tutuilla asioilla eli sillä, mitä palvelumuotoilu ylipäätään on. Tämän jälkeen siirryttiin itselleni kiinnostavampaan asiaan eli siihen, miten palvelumuotoilua voidaan hyödyntää viestinnän ja markkinoinnin työssä . Toiseksi kysymykseksi nostettiin se, mitä viestintä ja markkinointi voivat antaa palvelumuotoilulle. Elina ja Laura kertoivat, että nykyään palvelumuotoilua osataan jo hyödyntää (nimensä mukaisesti) palveluiden kehittämisessä, mutta että sillä olisi pa

Parempaa arkiruokaa Epiciltä

Pääsin tekemään blogiyhteistyötä Epic Foods Oy :n kanssa, joka tarjoaa laadukasta, tyypillisesti sesongin mukaista kotiruokaa kotiinkuljetettuna. Epic toimittaa illalliskasseja Helsingin, Espoon ja Kauniaisten alueelle sekä osaan Vantaata. Lämpimän lounasaterian toimitusalue on hieman pienempi. Illalliskassi toimitetaan veloituksetta (minimitilaus 35€). Myös lounaan toimituskulut ovat ilmaiset, kunhan tilauksen kokonaissumma on vähintään 13,90€. Kokeilimme neljää erilaista illallisannosta: possua, kanaa, kanasalaattia sekä lohikeittoa. Annokset näyttivät hienoilta, lähes ravintolatason annoksilta jopa pahvipakkauksissaan ja erityisesti salaatti keräsi kehuja runsaudellaan. Salaattia lukuunottamatta ruuat lämmitettiin uunissa ennen tarjoilua. Ruoka oli hyvää ja testiryhmämme ainut miespuolinen jäsen mainitsi, että “Olispa kyllä kiva tilata jotain tällaista pizzaa terveellisempää joskus uudelleenkin”. Lohikeitto keräsi hieman huonommat arviot maininnalla: “Kyllä se Kokkikartanon keit

Kahvinautinto kotiin kannettuna - Slurp!

Tänä päivänä kotiin voi tilata melkein mitä tahansa ravintolaruuasta ruokakasseihin tai siivoojasta hierojaan. Kahviakaan ei tarvitse enää hakea lähikaupasta, sillä muutaman vuoden alalla toiminut Slurp toimittaa laadukkaat artesaanikahvit suoraan kotiin tai työpaikalle. Kahvin voi valita makumieltymystensä mukaan ja kahvi paahdetaan ja toimitetaan perille suoraan suomalaiselta pienpaahtimolta. Blogiyhteistyön kautta minulle tarjoutui mahdollisuus testata Slurpin palvelua muutaman kuukauden ajan. Koska aamuni alkavat kaikkein parhaiten isolla kahvimukillisella sohvan nurkassa loikoillen, olin innoissani yhteistyöstä.  Palvelu toimikin moitteettomasti ja teki juuri sen minkä lupasi : postiluukustani työnnettiin paketillinen kahvia säännöllisesti joka toinen viikko. Poikkeuksetta kahvi oli paahdettu vasta muutama päivä aiemmin ja pakkauksesta leijunut kahvin tuoksu päihitti peruspresidentin mennen tullen. Ensimmäiset Slurp-kahvihetkeni menivät nopeasti uusia tuoksuja haistellessa j